Savonrannan kunta

Savonrannan kirkko

Kuntalaiset pyysivät syksyllä 1833 senaatilta lupaa rakentaa Ryttyniemen maalle kappelikirkon. He aikoivat siirtää paikalle Kerimäen vanhan kirkon, mutta suunnitelma raukesi yksinomaan kerimäkeläisten vastustuksen vuoksi.
Savonranta sai vasta 1861 annetun käskykirjeen nojalla oman papin ja rukoushuoneen.
August Bomanin suunnittelema ja Petteri Holopaisen rakentama puinen päätytornillinen pitkäkirkko valmistui 1863.Alttaritaulun ristillä on maalannut N.Makkonen(1903). Kerrotaan, että hän maalasi sen Monninsaaren kartanon heinäladossa.

Kirkon kello on valmistettu 1863 Helsingissä ja sen kyljessä on teksti
"Savonrannan kirkon kello" ja Obsbergin ja Baden koneellinen kalutehdas Helsingissä 1863". Vanhan kellon soinnut kaikuvat vieläkin Savonrannalla kutsuen savonrantalaisia kirkkoon.

Kirkon kello

Vuosina 1887-1901 savonrantalaisten sielunpaimenena toimi Johannes Friman, joka oli myös tunnettu voimamies. Hänen kerrotaan suoristaneen hevosenkenkiä paljain käsin sekä  nostaneen hevosia ja rekiä tiepuoleen. Savonrannan kirkon pihassa olevaa suurta kiveä sanotaan Frimannin kiveksi, koska hänen kerrotaan käyneen aamuisin nostelemassa kiveä ruumiillisen kuntonsa kohottamiseksi.

Kirkko on avoinna arkisin klo 9.00 - 15.00
                              su       klo 9.00 - 11.30  kirkonmenojen aikaan
muulloin sopimuksen mukaan p. (015) 5550 151

« takaisin